Nykyavoimuudesta taloyhtiöissä

Timo Haukilahti 22. kesäkuuta 2016 10:56 Hallitusten jäsenille ja isännöitsijöillekin haluaisin ajatella ääneen, ettei ole montaa hölmömpää ja samalla kertaa ankeampaa tapaa käyttää aikansa kuin vastailla yksittäisten asukkaiden sähköpostiviesteihin. Nuo vastaukset vievät valtavasti aikaa, eikä saatu tieto hyödytä kuin yhtä ihmistä kerrallaan. Vastaus ei yleensä jää siihen. Kriittiset ihmiset eivät yhteen hätäiseen väistöön tyydy, eivät aina edes asialliseen ja huolelliseen vastaukseen. Pallottelu jatkuu. Tällaisesta yksilödialogista ei myöskään jää minkäänlaista historiajälkeä yhtiötä ja muita asukkaita hyödyttämään. Osa meistä on tarkkoja ja oikeudentuntoisia, ja haluavat siksi vastauksia. Osalla menee valitusharrastuksen puolelle, ja sellaiset ihmiset saattavat muodostua todellisiksi aikavarkaiksi. Neljä väärällä tavalla kriittistä osakasta tai asukasta pystyy käytännössä viemään yhdeltä ihmiseltä aivan kaiken sen ajan, joka on kaikille käytettävissä. Pahimmassa tapauksessa hallituksen kokouksessa muotoillaan pitkän aikaa porukalla vastausta jollekin kitkerälle analyytikolle, jolla saattaa hyvinkin olla suhteita, mukavahko lainopin tuntemus, ja - tymäkästi omaisuutta. "10 prosenttia asukkaista vie 90 prosenttia työajasta", sanoi eräs vanha osaaja. Ei sen tarvitse olla niin. Miksemme käsittelisi taloyhtiön asioita yhteisönä? Aivan tuikitavallinen FaceBook -sivusto on usein toimiva foorumi. Ja nyt ongelmaan: isännöitsijä ei sinne suostu. Ei ole aikaa eikä kuulu sopimukseen. Vaikka sillä säästäisi aikaansa ja hermojaan, kun vaihtoehtoa miettii. Mikä neuvoksi, arvoisat kanssaeläjäni?

Silppua

Olen silpunnut historiaa koko päivän. Yritän saada sen muotoon, jossa se painaisi vähemmän eikä hidastaisi kulkua eteenpäin.

 

Kirjat ja paperi painavat 800 kg kuutiometri, mäntylauta 550 kiloa. Se on liikaa.

Sielu painaa kuulemma 21 grammaa; se on helppo uskoa. Sen kuuluu lentää, eteenpäin. Kevein askelin tai hiukan ilmassa, muttei tuulen mukana.

Vanhaan jää kiinni. Paperi ja mapit ovat suojalkapalloa, paperi juoksuhiekkaa. Heti kun rampissa katsot taaksepäin puoli sekuntia liikaa, rysähtää. 

Taskuihin muutama linkki, kourallinen bittejä. Matkaan oma rakas ja pari ystävää. 

Heti kun nuotiolla joku aloittaa "muistan vielä elävästi kun", on aika potkia kekäleet levälleen ja jatkaa matkaa.

Katse eteen. Ei, ei kengänkärkiin. Ylemmäs.