tiistai 30. kesäkuuta 2015

Asunto-osakeyhtiöiden hallitustyön kehittäminen

Hallitusten työn tehokkuus on mahdollista nostaa moninkertaiseksi nykyisestä nollainvestoinnein. Samassa yhteydessä tiedonkulku helpottuu, tietokatkokset vähenevät murto-osaan ja dokumentointi paranee dramaattisesti.

Dokumentoinnin laadun parantuminen helpottaa huolto- ja remontointitoimia suunnattomasti ja vaikuttaa jo melko varhaisessa vaiheessa kiinteistön arvoon. Se lisää kaikkien osallisten työn mielekkyyttä valtavasti. Se vähentää sähläystä ja väärinkäsityksiä. Samassa yhteydessä asukastiedottamisen haltuunotto muuttuu hyvin helpoksi.

Prosessi on lopulta hyvin yksinkertainen. Pääongelmana tällä hetkellä useimmiten on se, ettei tekeillä oleviin töihin ja projekteihin ole näkyvyyttä. Perusasiat, eli se, kenen pitää tehdä mitäkin mihinkin mennessä ja kenelle raportoidaan ja miten, puuttuvat tai ovat äärimmäisen hitaita ja kankeita. Eteen aina tulevien poikkeamien käsittelyyn ei ole oikeastaan mitään metodeja.

Töiden seurantaan, suunnittelun kokonaiskuvan saamiseen, nopeaan tiedonvaihtoon ja helposti käytettävään keskitettyyn tietoturvalliseen dokumentointiin on olemassa kosolti työkaluja, jotka eivät perusversioina maksa euroakaan ja joiden käyttöön riittävät tietotekniset perusvalmiudet.

Tarvitaan ainoastaan hiukan ennakkoluulottomuutta ja rohkeutta. Myös määrätty määrä turhautumista asioiden nykytilaan auttaa asiassa.

Toimintatapa perustuu keskitettyyn dokumentointiin pilvipalvelussa, kokonaiskuvan antavien erittäin yksinkertaisten ja helppokäyttöisten projektityökalujen yhteiseen käyttöön ja nopean ja vaivattoman, historiajäljen jättävän tiedonvaihdon mahdollistaviin kevyisiin sovelluksiin. Kaikkeean tarvitaan vain tavalliset taidot, tavalliset työkalut ja tavallinen maalaisjärki.

En puhu niille, jotka eivät halua muuttua eivätkä oppia mitään uutta. Muutosvastarinta ja muutospelko ovat kaksi eri asiaa. Tässä vaiheessa puhun vain niille, jotka kärsivät jälkimmäisestä: yksi hienoimpia asioita elämässä on se tunne, joka tulee pelkojen voittamisesta. Sillä tämä maa on rakennettu. On tullut taas aika vaihtaa partituuria ja ryhtyä töihin, vähän uudella tavalla. Vanha toimii huonosti.

Turhautuneet, uteliaat pelonvoittajat. Jatkan keskustelua teidän kanssanne. Ollaan yhteyksissä.