Nyt tiedän

Nyt tiedän, mikä minusta tulee isona.

En minä sitä oikeastaan keksinyt, se tavallaan kerrottiin minulle.

Hiekkalaatikolla oli työn touhussa (leikkihän on lapsen työtä), kolme kirjaimellisesti vaahtosammuttimen kokoista pikkuviikaria. Liike lakkasi, he seisoivat rivissä ja ilmeisesti tämä aito Stetsonini oli nyt kovasti herättänyt kiinnostusta.

- "Hei setä"
- "Noo, mitä, isännät?"
- "Ootsä Cowboy?"
- "Olen".
- "Missä sun pyssy on?"
- "Mä olen kaupunkicowboy. Kaupunkicowboyt ei kanna pyssyä. Jos tulee paha paikka, me selvitetään se puhumalla. Ja jos mikään muu ei auta, me juostaan karkuun".

Vastaus tyydytti, mutta näytti synnyttävän kovasti keskustelua. Toivottavasti joku heistä päätyy haluamaan isona kaupunkicowboyksi. Minä ainakin haluan. Karkuun kun ei ole tarvinnut juosta kuin ihan muutaman kerran, ja kaikki muu on lopulta selvinnyt ja selvitetty ainakin jotenkin, joskus jopa odottamattoman hienosti.

Kun selvitetään asiat puhumalla ja neuvottelemalla, ei ole häviäjiä. Väittely on kamala sana: siinä on. Kompromissi on kamala sana: siinä 
määritelmän mukaan lopulta kukaan ei ole täysin tyytyväinen. Mutta kun puhutaan, neuvotellaan ja keskustellaan asiat, syntyy aitoja ratkaisuja. Neuvottelua arvokkaampaa tekemistä ei kovin montaa ole. Siinä tarvitaan niitä ominaisuuksia, jotka ihmisessä ovat kaikkein hienoimpia ja arvokkaimpia, ja niitä tarvitaan paljon: ymmärrystä, empatiaa, tilanneherkkyyttä, huumorintajua, suunnattomasti kärsivällisyyttä ja ihan aitoa viisautta.

Kollektiivinen väärinkäsitys

Moni hyvä ihminen viettää lopulta kaikki työpäivänsä vain yrittäen vastata tuleviin sähköposteihin ja puheluihin. Siinä kaikki, aivan kaikki. Kun vielä onnistuu juoksemaan kaikissa kokouksissa, on ansainnut palkkansa.

Entä kokonaisuus ja tavoitteet?

Moni hyvä ihminen taistelee palkattomiin ylityötunteihin asti ja vie kallista aikaa niiltä, joille se oikeasti kuuluisi, eli vaikka lapsiltaan, yrittäessään vain saada inboksinsa tyhjäksi. Siinä kaikki.

Mitä meidän piti saada aikaan?

"Ei meillä ole aikaa ajatella, mitä me tehdään". Siinä yksi kuvaavimmista tokaisuista kautta aikojen.

Tätä on pimeä uusi aika.

Lyömme sähköpostiviestejä eri suuntiin kuin tennispalloja verkon yli. Jonnekin, jollekin, kunhan pois tästä ja minulta. Kaipa silloin olen ansainnut palkkani.

Niin olet, mutta mitään valmista ei ole syntynyt tässä kokonaisuudessa. Kaikki tuskanhiki ja stressihormonit on lopulta ajettu vain yhtiöiden sisäiseen ja väliseen kuhinaan. Tulema on sama kuin byrokratiassa, jonka kaikki aika ja energia kuluu itsensä pyörittämiseen. Valtavasti säpinää, mutta mitään ei lopulta tule liukuhihnan toisesta päästä ulos.

Kuvittelemme jostain käsittämättömästä syystä, että joku jossain pitää kirjaa kaikista heitetyistä tehtävistä ja ideoista, valvoo niiden eteenpäin menoa ja dokumentoi kaiken hienoiksi palvelukuvauksiksi ja raporteiksi ja kyselee perään, jos jotain unohtuu. Kuvittelemme, että voimme delegoida tehtäviä jollekin yksisuuntaisella viestillä tuosta vaan ja ilman kuittausta. Kuvittelemme, että ihmiset tekevät kaiken sen, mitä ovat tuskissan tulleet jossain jollekin luvanneeksi. Kuvittelemme, että soittopyyntöihin ja viesteihin vastataan, ja ellei niin käy, vika on jonkun muun.

Mikään noista ei ole totta. 

Jokainen tiedonjyvänen, joka sijaitsee vain eri ihmisten inbokseissa vähintään parin minuutin haeskelun takana on turha. Ainoa, mikä ratkaisee on se keskitetty tieto, jonka kaikki voivat löytää koska tahansa, ja tässä meidän kaikkien työssä ratkaisee lopulta vain se, mitä yhdessä saamme valmiiksi ja aikaiseksi. 

Nyt elämme pimeää uutta aikaa. Muutos on suunnattoman helppo. On tavattoman paljon helpompaa parantaa kouluarvosanaansa nelosesta vitoseen kuin ysistä kymppiin.

Nyt olemme nelosen oppilaita.

Koskaan ennen ei näin pienellä yrittämisellä ole voinut saavuttaa niin suurta parannusta tilanteeseen kuin nyt. 

Nyt mietit jos ehdit ja uskallat. No niin, mennäänkö? 

Elämä alkaa.

Pimeä uusi aika ja tehottomuuden maantiede

Asia on lopulta pelottavan yksinkertainen.

Olen sivustakatsojana useammassa kiinteistöalan projektissa, ja kaikki menevät näin: epälukuinen joukko ihmisiä kokoontuu kuukauden välein samaan tilaan valmistautumattomina toteamaan, ettei edelliseen pöytäkirjaan merkattuja tehtäviä ole tehty. Seuraavat neljä viikkoa penätään muistiota eikä tehdä mitään asiaan liittyvää. Välillä keskustellaan siitä, kenen pitäisi tehdä mitäkin, ja kuka lopulta on projektipäällikkö.

Projektista ei ole olemassa yhtäkään keskitettyä päädokumenttia, joka päivittyisi projektin edetessä. Ryhmän jäsenet lähettelevät liitetiedostojen eri ikäisiä rinnakkaisversioita toinen toisilleen ja muuttelevat niitä toisistaan tietämättä. Kokouksiin printataan eri versioita ja ihmetellään niiden eroja, kunnes lähdetään taas jatkamaan matkaa siihen hyvään lounasravintolaan.

Projektin jälkeen joku kirjoittaa käskystä ja hädissään sivun tai kahden mittaisen lopputuleman, jonka eri versioita taas lähetellään postilaatikosta toiseen.

Sitten koko asia unohtuu alkaakseen joskus uudelleen.

Yhtiöllä ei ole minkäänlaista tiedostovarastoa, datarepositoryä, DMS:ää, josta tuokaan dokumentti löytyisi, puhumattakaan sellaisesta, josta kaikki työhön tai sen tuloksiin osalliset sidosryhmät sen löytäisivät nyt tai ainakaan ensi vuonna. Jos kuitenkin on, sitä ei käytetä tai sen salasanat nollautuvat mystisesti. Jos kuitenkin käytetään, oikeusluokkahallintaa ei osata tai muuten saada aikaiseksi niin, että sidosryhmät saavuttaisivat tiedot.

Lopulta joku irtisanotaan tai lähtee ovet paukkuen ja hänen inboksinsa mukana katoaa kauhakuormallinen historiaa tai aivan kaikki lopullisen peruuttamattomasti taivaan tuuliin.

Näin se nyt vain kuulkaa on. 

Olemme vajonneet projektityössä pimeimpään mahdolliseen keskiaikaan. Ihmisen ovat reagoineet työelämän muutokseen ensin pelolla ja sen johdonmukaisena ja vastaansanomattomana jatkona välinpitämättömyydellä, eikä kokonaisuudella ole lopulta kenellekään enää merkitystä.

Ei ainakaan suurempaa kuin omalla työpaikalla, asuntolainan lyhennyksillä ja kaiken tarkoituksettoman turvallisella jatkumisella.

------

Tuossa oli väliaika ja joimme kahvit. Nyt nostetaan katse, kirotaan sopimattoman pahasti, aiheutetaan pahennusta ja uhotaan turvamiehelle. Valitaan väkijoukosta se kaksi prosenttia, jotka ovat lopulta oikeita taistelijoita, ja poistutaan kuulakkaaseen yöhön.

Tästä alkaa elämä, tulevaisuus ja nyt.

Sokeiden valtakunnassa yksisilmäinen kuningas tarvitsee vain keskitetyn dokumenttivaraston, yksinkertaisista yksinkertaisimman klassisen projektisuunnitelman Gantt-kaavioineen, tehtävälistaukset, aikataulut, niiden jokapäiväisen seurannan ja lisäksi raportoinnin, joka on mieluiten aivan räikeästi liian laaja. Siis suunnattoman simppelit perusinstrumentit, jotka saa käyttöön samana päivänä ilman ensimmäistäkään euroa tai dollaria. Ruosteisen miekan, hylätyn kirveen.

Pelko pois. Jätä karja tienvarteen ja häviäjät jakkaroilleen. Polta silta, tarkista, että se romahtaa. Ota potkut, sano totuus ääneen. Nouse seisomaan, julistaudu taistelijaksi.

Töihin. Tuletteko te vai ette?

Asiakaspalvelu, helpdeskit ja niksipirkka

Luulin keksineeni jotain, kun hoksasin, että yritysten palvelunumeroista saa vastauksen näppärästi kymmenen kertaa nopeammin näin: 

Niiden "paina yksi, jos haluat jotain. Paina kaksi, jos et tiedä itsekään..." ja niin edelleen -taiteilujen lomassa jossain kuuden minuutin jälkeen tulee "tryck sitäjatätä om du vill" svenskaksi. 

Painat sitä, niin jonotusaika putoaa puolesta tunnista puoleen minuuttiin. Puhelimeen vastaa Camilla Vaasasta gudaa. Mutta kun  sanot, että täällä on Haukilahti Härmästä terve, niin ei se uskalla lyödä luuria korvaan. Suoraan kysymykseen "puhuksää suomea" se vastaa kuitenkin myöntävästi, vaikkakin vähän ehkä hämillään ja murtaen.

Mutta tämä on vanha juttu. Nyt, kun kaikkien tuntema Itella on vaihtanut tutun nimensä käsittämättömään muotoon "Posti", heidän puhelinpalveluunsa on tullut uusi kiemura jonnekin neljännen minuutin jälkeen: "Paina 5, jos haluat osallistua asiakastyytyväisyyskyselyyn puhelun jälkeen".

Paina sitä, niin vastausaika lyhenee puolesta tunnista kolmeen sekuntiin!

Testattu on.