lauantai 21. helmikuuta 2015

Sähläys, projektihallinta ja hyötysuhde

Pyysin takuuhuollon erääseen jätepisteeseen. Viisi viikkoa, 400 sähköpostia, 850 puhelua, 3 työmaakäyntia ja 4 tapaamista myöhemmin työ oli valmis.

Lisäksi tarvittiin yllättävä määrä maanittelua, nalkutusta, ekstensiivistä muistuttelua, jatkuvaa asiaan palaamista ja samoista asioista soittelua päivä toisensa jälkeen. Erityinen paino oli eskalaatioilla, jotka on opittu edellisessä elämässä, ja joiden voima on kiinteistöalan toimijoille onneksi vielä yllätys. Lue: järkytys.

Ilman uudentyyppisen julkisuusaseen käyttöä asiasta ei koskaan olisi tullut valmista. Siunattu some.

Lisäsaantona ja oheistuotteena sukeutui tosin kaksi uutta ystävää ja yksi uusi vihamies, ihan okei relaatio sinänsä, mutta tilille ei lopulta päätynyt ensimmäistäkään euroa. Kaurapuuro tänä aamuna ilman voisilmää ja maitoa ihan pelkästä periaatteesta ja kontemplatiivisista syistä siis.

Alihankintaketjun pituus oli vain 3. Mukana oli 3 taloyhtiötä, 2 isännöitsijää, 3 hallitusta, 5 firmaa, 3 työnjohtajaa, ja yksi asentaja.

Yksi asentaja, yksi Makita, yksi akullinen, 3,5 tuntia työtä, kourallinen ruuveja, 4 dl dieseliä.

Nyt vanha lempikysymykseni: kuinka suuri prosenttiosuus kaikesta poltetusta ajasta, rahasta ja ennen kaikkea hermoenergiasta ja ohimosuonipaineesta menee kiinteistöalalla kaikkeen muuhun paitsi varsinaiseen työntekoon? 

Yleensä arviot ovat suuruusluokkaa: 70 % sähläykseen, väärinymmärryksiin, tulemattomien asioiden ja ihmisten odotteluun, unohduksiin ja katteettoman optimismin kiteytymiin. 30 % työn suoritukseen.

Väärin. Suhde on 99% vs. 1 %.

Entä dokumentointiin? No, sitä ei tehty. Ollenkaan. Vielä. Huomisaamuna alkaa sen peräänräksytys; jännä nähdä, koska saapunee. Oikeastaan palan halusta saada tietää, koska lopuille toimijoille kirkastuu, ettei se pirun hullu koskaan anna periksi.

Viedään nyt loppuun kun tuli aloitetuksi. Ei sää jäädä hästägiin makaamaan.

99 % vs. 1 %. 

Mikä valtaisa liiketaloudellinen mahdollisuus, tajuatteko? Omistetaanpa seuraavat 30 vuotta tämän muuttamiseen. Miettikää, mikä maa tämä Suomemme on sitten, kun tämä asia on kunnossa!

Nyt aloitetaan. Aloitin jo. Tämä tiedoksi.